Iisisti paikalla

Voisin kertoa taas vaikka ja mistä, mutta tuntuu siltä, että mitä enemmän asioita ja itseään ymmärtää, sitä helpompi on ehkä sittenkin olla vain hiljaa. Aivan kuten äitini sanoi (äidit ovat yleensä aina oikeassa), elämä ei ole niin ihmeellistä. Mutta päästäkseen yli ongelmistaan, saavuttaakseen jonkinnäköisen muutoksen ja oppiakseen uutta, ihminen tarvitsee uskomattoman määrän toistoa. Yrityksiä ja erehdyksiä. Saman asian sanomista miljoonalla eri tavalla, (siksi kai ne miljoonat self help-oppaatkin myyvät.), vaikka lopulta totuus taitaa piillä niissä simppeleimmissä lauseissa ja yksinkertaisissa iloissa.

Yksinkertaisista iloista puheenollen, tahdon esitellä korun, jonka ostin muutama vuosi takaperin käsityömessuilta. En tunnustaudu erityisemmin vihreän värin ystäväksi, mutta sinä talvipäivänä huomasin hamuilevani kaikkea vihreää ja ihmettelin asiaa ystävällenikin. Korumyyjä sanoi sen kuullessaan, että hakeutuessaan vihreän värin pariin, ihmisen elämässä on tapahtumassa jotain muutosta. Silloiset olosuhteet huomioonottaen, myyjä ei olisi voinut olla enempää oikeassa, eikä minun tarvinnut enää kauaa ostopäätöstäni miettiä. Koru kulkee edelleen matkassa ja muistuttaa siitä, mitä kaikkea uutta ja ihanaa elämäänsä saa, kun uskaltaa päästää irti vanhasta ja ennen kaikkea kaikesta turhasta.

Mutta sen sijaan, että jaksaisin enää niin hirveästi jauhaa muutoksesta, keskityn mielummin tähän hetkeen. 

Solukalvojen läpäisevyyden, ideaalikaasun käyttäymisen ja ympäristömyrkkyjen miettimisen vastapainoksi tahdon vapaa-ajallani ympäröidä itseni vain kaikella kauniilla. Täyttää elämäni väreillä, musiikilla, elokuvilla ja ihanilla herkuilla. Yhä enemmän ja enemmän tuntuu siltä, että olen ihan oikealla polulla. Kun aivot heittää sopivasti narikkaan ja lopettaa stressaamisen, huomaa, että se, mitä niin kovasti tavoitteli, onkin ihan siinä omissa käsissä. Tasapainoa, insipiraatiota tai mitään muutakaan ei saavuta pakottamalla.

Asakin sen sanoo, ei voida olla 'ien aina kehittymässä. Nyt on hyvä.