2012/01/26

Marjat martan tiellä pitää

...ja suun muikeaksi saa.



Melkein meinasin aloittaa tämän postauksen infoamalla marjojen erinomaisuudesta - niin ravintoarvoiltaan kuin ekologisuudeltaan - suhteessa hedelmiin, mutta enpäs sitä tee. Sen sijaan peräänkuulutan aikaa ennen koko kansan keskuuteen levinnyttä ravintotietoutta, linkitän viisaita sanoja vuodelta 1995, kerron kirpparilöydöistäni ja simppelisti jaan pari reseptiä omiin klassikkosmootheihin, jotka sisältävät marjoja. 


Yksi hifistelyfakta on kuitenkin kerrottava! Mikään ei tietenkään ole parempaa (ja ekompaa) kuin itse kerätyt marjat suoraan puskasta/vavusta/missä nyt kasvavatkaan, eikä tarkoitukseni ole todellakaan mollata noita itsekerättyjä ja säilöttyjä aarteita. Mutta niille ketkä tuhlaavat aikaansa (se kun on mielestäni ihan turhaan) miettimällä näin tarkasti ruokansa ravintoainekoostumuksia ja/tai niille, keiden mielestä elintarviketeollisuus on Iso Pahis, tahdon kertoa, että pakastamisen jälkeen itsekerätyt marjat häviävät ravintoarvoiltaan teollisuuden pakkaamille pakastemarjoille. Kotioloissa on mahdotonta saavuttaa teollisuuden käyttämiä lämpötiloja, joissa pakastaminen tapahtuu nopeasti ja tehokkaasti, erittäin pienillä ravinneainehäviöillä ja lähes ilman rakenne- tai makuvirheitä. (Oh, I feel like a partypooper.) Omasta mielestäni valmiit pakastemarjat ovatkin usein maultaan ja väriltään parempia. Erityisesti tämän huomaa mansikoiden kohdalla, jotka usein itse pakastettuina menettävät makeutensa, ellei mukana ole sokeria. Tämä fakta ei kuitenkaan yhtään laimenna sitä onnentunnetta, jonka saan, kun joku ihana tahtoo lahjoa minua itse pakastamillaan marjoilla. Ruokalahjat on parhaita! Pointti oli kuitenkin se, että kyllä se elintarviketeollisuus tuottaa markkinoille joskus myös jotain ihan hyvääkin. Jos superfood-aineita pitäisi nimetä, väittäisin marjojen voittavan skabat mennen tulleen ja niitä kannattaa napsia, vaikka oliskin teollisesti pakattuja, sanon ma!

Mutta se siitä tylsästä nippelitiedosta, eikö? Mietitään moisten hifistelyjen sijaan siis jotain kivempaa! Niinkuin vaikka sitä marjojen syömistä. Syöminen on kivaa, jee!


Klassikkojen klassikko, mitä vihersmoothieihin tulee (tai tällä ainakin itse olen kokeilut aloittanut), on tietenkin mustikka-banaani-salaatti-smoothie. Ja kas, siinähän ne raaka-aineet tulikin jo kerrottua. Eli 200g mustikoita, bansku ja sopiva nippu jotain vihreää, ehkä vähän vettä, kookosöljyä (itseasiassa kookosöljy on mielestäni tässä aika oleellinen) ja surrur. Ja koska kaikki smoothiekuvani näyttävät mielestäni ihan samalta, lähestyn tätä asiaa astetta taitellisemmalla otteella.


Sehän näyttää ihan tähystysleikkauskuvalta! Hyvää oli - ilmeisestikin, kun lasin tyhjäksi join.

Toinen meitsin lemppari on C-vitamiinipommi, johon tulee 200g mustaheruikoita, 2 appelsiinia (tai yksi iiso), jotain vihreää ja makeutus kuivatuilla taateleilla tai hunajalla. Voi nääs olla vähän kirpsakkaa muuten. Tämän smoothien suhteen en kyllä muista oliko kookosöljy hyvä vai huono lisä :D


Ja jos jo pelkkä sana vihersmoothie kyrpii, syö marjas sellasenaan! Tai heitä jogurtin sekaan! Kunhan syöt. Tämäkin ihan vaan tällaisena tervejärkisenä muistutuksena tässä maailmassa, jossa syödäkseen jotain tuntuu tarvitsevansa vähintään Vitamixin.



Mutta se ruoasta. Muutamassa kuvassa taustalla esiintyy ihkuihku koru, joka tarttui mukaani kirpparilta ennen vuodenvaihdetta eurolla. Jos tarkkoja ollaan, niin kirpparilla oli joulun jälkeen ale ja kaikki tuotteet oli puoleen hintaan. Tuosta laukustakin maksoin huikeat 1,25e!



Kuvat on otettu ennen uutta vuotta, jolloin mietin golden fifties-bileiden asuani, siksi siinä on myös samaisella kirpparireissulta ostamani kengät ja korvikset.



Ja loppuun vielä niitä lupaamiani viisaita sanoja vuodelta 1995. 



Kommenttiboksi laulamaan, jos fiilistelet! Oon tosi pettynyt, jos kukaan, joka tämän tekstin sattuu lukemaan, ei fiilistele Pocahontasta! Sniif. Btw, olis kiva saada kommenttia siitä toimiiko nää videoit ylipäätänsä, kun meidän toisella koneella niitä ei pysty suoraan blogista kuuntelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti