2011/11/14

Arvollensa sopiva

Maustehyllyssämme on kököttänyt jo jonkin aikaa ruma pieni pussi täynnä epäilyttävää vaaleaa jauhetta.
Erityisen härskin näköinen tämä pussi on seilatessaan ruokapöydässämme.


Että onneksi meillä ei käy mitään päivällisvieraita, jotka tahtoisivat laittaa lisätä suolaa ruokaansa. Ei nääs oo mikään kaunis näky.

Siitä, miksi meillä on suolaa pienessä epäkäytännöllisessä minigrip-pussissa ja kuinka tärkeää on valita hyvä suola ja mikä se sellainen hyvä suola on, voin kertoa lisää joku toinen kerta. Nyt on nimittäin jotain tärkempääkin kerrottavaa.. Sen verran voisin kuitenkin vielä kertoa, että kyseessä on harmaa merisuola ja se on laadukasta kamaa se. Kyseinen suola ansaitsee siis arvoisensa säilytyspurkin.



Ou jeah.

Yleensä olen sitä mieltä, että moiset purkit ja purnukat ovat turhakkeita, kun ei sitten tiedä milloin esim. jotkut hiutaleet tai siemenet ovat menneet vanhaksi, jos käyttöön tuleekin tauko. (Kaiken maailman laatikoita ja tavaroiden säilyttämiseen tarkoitettuja purkkeja harrastan sitten senkin edestä. Koska järjestys se olla pitää!) Mutta tuo oli niin söpö, etten voinut vastustaa sitä! Purkki on alunperin ostettu parisen vuotta sitten Mokosta, mutta en oikein tiennyt mitä siihen laittaisin, joten se onkin pyörinyt lähinnä tyhjän panttina kaapissa..Pitäähän noin nättiin purkkiin laittaa jotain kivaa!

Kunnes sitten eräänä päivänä kyllästyin tuohon seilaavaan rumaan minigrip-pussiin ja tajusin laskea yks plus yks.


Kyllä nyt kelpais hienompienkin päivällisvieraidenkin! Kaiken kruunaa tuo eräästä Fredan sisustusputiikista löydetty pienen pieni lusikka. Oi että, kuinka pienillä jutuilla sitä saakaan tästä arjesta astetta yleellisempää ja kivempaa!


Vähän mä tässä mietin, että olenko nyt ihan tosissani, että kirjoitan blogia, jossa selitän jotain mun suolapurkista.. Oliskohan sittenkin ollut hyödyllisempää kirjoittaa vaikka mielummin siitä itse suolasta...
 
Mutta eikös juuri tällaiset jutut ole niitä kuuluisia arjen pieniä iloja...:)

3 kommenttia:

  1. Nätti purnukka ja juuri tuollaiset pienet jutut kyllä ilahduttaa ja hyvä niin! :)
    -Saija
    http://www.divaaniblogit.fi/blogit/cosyhome

    VastaaPoista
  2. Haa! Kiitos kommentista, Saija. Olit tämän blogin ensimmäinen kommentoija ikinä :D
    On vaan huisi juttu blogata taas jostain tällaisista pikkujutuista, kun ennen pidin tiukasti vain ruokaan keskittyvää blogia. Mutta tämä on paljon kivempaa!

    Onnekas on se, joka osaa pienistä iloita :)

    VastaaPoista
  3. Meillä menivät kaikki hiutaleet ja muut kunnon purkkeihin ja purnukoihin, kun öttöset löysivät ne reilu vuosi sitten. Muistutus saatiin taas jokunen viikko sitten, kun öttöjä löytyi purkkiin pääsemättömistä grahamjauhosta ja sokerista. :(

    VastaaPoista