Olen ollut viime aikoina vähän tunteellisella tuulella, joten ehkä nyt on hyvä aika vihdoin julkaista panttaamani postaus.
Olen halunnut tehdä tämän postauksen jo viime keväänä, kun pidin blogia toisaalla. Ajattelen asiaa toki usein, mutta varsinaisen postauksen tekeminen muistui mieleeni jälleen, kun muutama viikonloppu takaperin oli bileet, joihin en itse päässyt. (Itseasiassa olen pyöritellyt tätä postausta luonnoksena jo sen aikaa, että ko. bileistä alkaa olemaan varmaan reilusti yli kuukausi) Sain bileistä kuitenkin tällaisia terveisiä.
Kaulakorun olen ostanut Kanadasta, eikä se sinänsä liity asiaan (vaikka onkin ihan tosi kiva :)). Olin vain unohtanut sen J:lle viime keväänä, ja nyt sain sen takaisin. Tässä postauksessa oleellisempaa on kaulakorun mukana tullut lappu, jonka mukana tuli kivoja terkkuja ja tällaiset pikku-ukot :)
Voisin toki sanoa tämän kyseiselle henkilölle ihan vain henkilökohtaisestikin, mutta tahdon kirjoittaa tästä, koska J:n tapaaminen parisen vuotta sitten taisi olla aika käänteentekevää elämässäni. En kuitenkaan ihan löydä juuri niitä oikeita sanoja, jotka tekevät asialle oikeutta, joten pidetään homma lyhyenä ja ytimekkäänä. Tahdon kiittää J:tä ennen kaikkea siitä, miten hän jaksaa loputtomiin ihmetellä tätä maailmaa ja katsoa asioita vähän toisestakin näkökulmasta. J yllätti minut totaalisesti positiivisuudellaan, avoimuudellaan ja kannustavuudellaan, vaikka emme olleet edes tunteneet kauaa.
J:ltä opin, että pitää tehdä spontaaneja juttuja, pitää pomppia keskellä katua hölmönä, jos siltä tuntuu ja tärkeintä on olla aina oma itsensä.
Uskon vahvasti, että me itse luomme oman todellisuutemme. Jokaiselle meistä tämä maailma piirtyy hieman eri tavalla ja ihminen näkee juuri sen, mitä tahtookin nähdä. Kärjistetysti voisi sanoa lopulta onnenkin olevan vain asennekysymys. Fakta on kuitenkin se, että ihminen voi ihan jo omalla puheellansakin vaikuttaa omaan elämäänsä. Jos tahdot marmattaa huonosta säästä, huomaat kuinka kaikki sinä päivänä tosiaan on ihan perseestä. Sen sijaan ihminen, kenellä on unelma, puhuu unelmastaan, kuin se olisi jo tapahtunut. Hän ei käytä vähätteleviä tai epäröiviä ilmaisuja asian suhteen, eikä anna minkään tulla unelmansa eteen. Aloin pikkuhiljaa hokemaan mielessäni päättäväisesti lausetta "elämä on sitä, mitä teet siitä" (että kiitti vaan fintelligenseillekin! :D), ja todella tein elämästäni itseni näköistä.
Joten tässä sitä nyt ollaan.
Asumassa kaupungissa ja opiskelemassa koulussa, josta vuosi sitten vasta varovaisena haaveilin.
Tämän kaiken myötä elämässäni on nykyään useampikin ihana ihminen, joita halataan, kun tavataan ja joiden kanssa hengatessa tunnen olevani osa suurta perhettä. Erityismaininnan ansaitsee tietenkin vielä hän, kenen kanssa nämä neliöt jaan <3
Että kiitos vaan teille ihan kaikille ihanille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti