Kesä mieltäni jo kutittelee

Kun kerran kirjoitan siitä, kuinka tärkeää on rehellisyys ja totuudenmukaisuus, niin tässä tätä elämän raatorehellisyyttä nyt sitten olis.

Edelliset kaksi viikkoa vietin repimällä hiuksistani kaksihaaraisia ja vääntämällä hampaat irvessä kouluhommia kasaan. Kiukuttelin ja olin ikävä ihminen. Sentään lenkkeilin rannassa ja leikin lintubongaria, haaveillen, kuinka minäkin otan kohta tuulta siipieni alle ja lennän vapauteen. Kauas pois velvollisuuksista ja tyhmistä tehtävistä. Itkuhan siinä meinaa tulla, kun huomaa, että kaksihaaraisten etsiminenkin on kiehtovampaa, kuin oman pääaineen kurssin tehtävien tekeminen.

Siinä vaiheessa lienee paikallaan miettiä tekemiään valintoja uusiksi. Voihan tietenkin olla niinkin, että kyseessä on vain uupumuksen sumentama mieleni, joka kirmaisi mielummin jo vapaana kesälaitumilla, heiluisi ihanassa maksimekossa, mihin vain valmiina, syli auki elämälle. Miettisi korkeintaan millaiset aurinkolasit olisivat tänä kesänä kivat (=mitkä tahansa halvat, joiden hukkumisesta ei tarvitsisi huolehtia) ja, jonka suurin huoli olisi ehkä ajamattomat säärikarvat. Tosin maximekossa sekään ei olisi niin justiinsa.

Mutta yksi asia on sataprosenttisen varmaa; tämä tukka pitää leikata. Haaveeni valtoimenaan liehuvista pitkistä hippihiuksista eivät siis taida toteutua ainakaan vielä muutamaan kesään. Lupaan kompensoida lyhentyneitä hiuksia maata viistävillä helmoilla ja ripustan korvaani tämän.

Annan tuulen kutittaa niskaa ja unohdan onnellisesti hiusharjan niin, että syksyyn mennessä päässäni on suloinen harakanpesä. (Ja ei, älkää nyt saako mitään Lauri Ylönen-viboja. Kuvitelkaa mielummin ihanasti päivettynyt iho ja vaalea pitkä kesämekko tämän korviksen kanssa. Ou jeah.)

Käyn ostamassa rennot kesäpöksyt, nilkoista vähän vajaamittaiset ja kapeat, muualta ehdottomasti löysät niin, ettei mikään kiristä eikä purista. Päheät puupohjaiset sandaalitkaan eivät olisi pahitteeksi. Hamstraan ehkä vihdoin kaappiini jotain värejä ja uudet alusvaatteet ostan ehdottomasti. Sitten jossain välissä. Priotiteettilistan numeroykkösenä on nimittäin asennemuutos viimeisiä opiskeluja kohtaan. Seuraavat kaksi viikkoa tulen nääs viettämään vielä tämän opuksen parissa. Mikrobiologian perusteita, n. 700 sivua. Ei paha, I can do this!

Ei siis sovi unohtaa, että kaiken puurtamisenkin keskellä elämästä olisi syytä tehdä suloista ja ihanaa. Ennen kuin ylläolevat shoppailusuunnitelmani toteutan, piristin itseäni tänään pyöräyttämällä suklaapirtelön avokadosta ja banaanista. Ostin kotiin neilikoita ja odotan nuppujen avautumista. Ja luen ihan tyytyväisenä.

Jos omaksuu uhriasenteen ja keskittyy vain valittamaan kuinka perseestä kaikki on, sortuu sitku-elämään, eikä tämä kesäkään koita koskaan. Todellisuudessa tämä kesä taitaa olla jo nyt, kun vain astuu ovesta ulos ja avaa silmänsä. Leskenlehdet ovat vaihtuneet voikukkiin ja metsä on muuttunut viidakoksi. Satakieli (jonka opin vasta viime viikolla olevan ihan oikea lintu, eikä vain satua) laulaa yötä päivää ja sorsanpoikasetkin ovat jo syntyneet.

Huomenna, jos sää vain sallii, raahan pyllyni rantaan. (Yritin sitä jo tänään, mutta nessut jäivät kotiin. Eihän tuolla rantakoivujen vieressä allergikko pysty olemaan ilman niitä!) Kävelen paljoin jaloin kuumilla kallioilla, siristelen silmiäni auringossa ja ihmettelen niitä hitaasti lipuvia purjeveneitä ja pienen pieniä sorsanpoikasia. Ja luen. Ja mietin, että tämä elämä ja opiskelukin on oikeastaan aika mukavaa. Vapauskin on loppujen lopuksi vain mielentila. Tämä on juuri kaikkea sitä, mitä halusinkin. Enää puuttuu vain ne mukavat kesähousut ja uudet aurinkolasit. Turha tässä on tulevaisuudesta stressailla.