2012/03/15

Kevään merkkejä

Lumet sulavat kohisten, katupöly pöllyää, koirankarvat lentelee ja meitsin pää on sekaisin (niin sisäisesti kuin ulkoisestikin). On siis kevät. Vaikka niin kuvittelin, että tämä sisustuksen uusiminen olisi projekti, johon saan hyvin upotettua ajatukseni, etten vain ehdi alkaa näin kevään korvalla miettimään elämääni ja kyseenalaistamaan valintojani, ei sitä voi ilmeisesti estää.

Oh, lord! Ja tämähän on vasta alkua.


Mutta juu, kaipa sitä voisi ihan jotain kuulumisiaankin kertoa, kun tässä nyt on taas kaikkea jännää tapahtunut muutamassa päivässä... tai no, jännää ja jännää.. Anyway, viikonloppu oli ihana, as always. Perjantain vietin mm. kera Benin ja Jerryn, katsoin luvattoman monta top chef just desserts-jaksoa putkeen (olemme jo toisen tuotantokauden kimpussa) ja löin yläfemmat partsilla. Parasta.

Lauantai nyt oikeasti olikin vähän jännä. Tää granny nimittäin lähti pitkästä aikaa baanalle! Ou jeah! Meillä oli girl's night out ja puhuin kuin papupata. Toivon kovasti, ettei seuralaiseni miettinyt mielessään, että pitäisköhän hänen saada jo palkkaa tästä mun juttujen kuuntelusta :D. Tiemme vei Cubaan (vihdoin ja viimein!), seuralaiseni oli ihana ja hauska. We owned the dancefloor! Oli kontrolli ihan kateissa ja pompin ja heiluin kuin viimeistä päivää niin, että hiki vain valui. Siinä me bailattiin niin pendulumit, spice girlsit kuin petrinygårditkin samassa rytäkässä. Puoli neljältä taapersin kotiin ylpeissäni siitä, että a) olin pitkästä aikaa ulkona jopa niinkin myöhään, b) ei tullut edes huono olo ja c) mulla oli baarissa oikeesti hauskaa!
(Yleensä kun se juominen tökkää siinä kahden siiderin jälkeen, enkä lähes koskaan jaksa raahautua baariin asti.)

Sunnuntaina mieleni oli levoton ja ahdistunut. Onneksi minulla on joku, joka osaa sanoa, ettei elämästä (tai varsinkaan opiskelusta) kannata stressata. Päätin siis haistattaa pitkät opetussuunnitelmille, tehdä itse omat valintani ja uskaltaa unelmoida. Unelmani ääneen lausuminen, vaikkakin haparoivin ja hajanaisin lausein, sai sisälläni pienen kipinän syttymään ja polttelemaan.

Sunnuntaista voimistuneena, maanantaina askeleissani oli tarmoa. Tiesin astelevani oikeaa polkua eteenpäin ja kiersin tenttisalin kaukaa. (Juujuu, sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää jne., mutta se on sitten sen ajan murhe.) Sinä päivänä keskityin mielummin uuttamaan maanäytteitä ja mittaamaan pH-arvoja labrassa. Huisin jännää. Not. Olin varma, että se on nyt uus jakso ja uudet kujeet ja että mikään ei paina mua alas.

Mutta sitten, tiistaina se iski. Siinä minä seisoin valkoisessa takissani hurisevien koneiden keskellä, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä olen edes tekemässä. Totesin mielessäni , että "ei **ttu". (Anteeksi voimasanan käyttö. Se kuitenkin kuvastaa autenttisimmin tuota fiilistä.) Sillä sekunilla tiesin, tämä ei nyt ainakaan ei ole sitä, mitä haluan.


Voi kevät, sinä ihana, kamala! Senkin! Laitat innostuksen kipinän kytemään ja saat minut uskomaan unelmiini. Kunhan se kipinä tästä liekkiin leimahtaa, se palaa kirkkaasti ja kovaa! Sitten en enää pitele kynttilääni vakan alla vaan heitän bensaa liekkeihin ja annan tulen roihuta. Että eihän tässä nyt edes ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä se mitä täytyy. Kyllä sen vaan tietää ja tuntee. Niin se ympyrä ehkä vielä joskus sulkeutuu ja kaikki harha-askeleetkin tuntuvat johdattavan juuri sinne, minne kuuluukin.


Kohti valoa ja aurinkoa, siis!


Ajattelin, että Yonan Kevätfiilis on sellainen biisi, jota en blogiini laita (on nääs noi torvet vähän liikaa mun makuun, mutta kaipa ne tätä keväistä maniaa ja totaalisekoamista hyvin kuvastavat :D), mutta piru vie, pakkohan se on. Tää fiilis on niin tätä.



Kevät, olisitko minulle vielä joskus vain ja ainoastaan ihan kamalan ihana? Uskaltaisinko varovaisesti toivoa sitä jopa jo siihen mennessä, kun leskenlehdet ilmestyvät ojan varsiin? Vai meneekö se vasta ensi vuoteen? Ihan sama, otan riskin silti! Hylkään todellisuudentajuni nyt ja uskon pelkkään hyvään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti