Myönnän ihan suoraan, että olen lähinnä kävelevä ekokatastrofi. Olen se kusipää, joka ajaa yksityisautoa autottomana päivänäkin, kierrättää just ja just bioroskat ja mussuttaa pekonia. Myönnän, että olen juuri sen verran eko kuin itselleni passaa, enkä joudu näkemään asian eteen tuhottomasti vaivaa. (Eli just vähän sillei niinku se on muotia nyt.) Vaadin paljon ja pidän meteliä monistakin asioista, mutta harvemmin varsinaisesti teen mitään asian eteen. Minä esimerkiksi lupaan ja vannon, että siirryn julkisen liikenteen käyttäjäksi sitten, kun se on tarpeeksi edullista ja tehokkaasti koko maan kattavaa. Voin pahoin ajatellessani broilerintuotannon epäeettisyyttä ja haaveilen lisäaineettomasta lähiruoasta, mutta päivittäisiä valintoja tehdessä nämä asiat eivät aina välttämättä ole mielessä.
Nyt eteeni on tullut kuitenkin eräs asia, jota en enää pääse pakoon - vaatteet.
Vaatteet ovat yksi suurimpia intohimoni kohteita. Ennen ostelin vaatteita ihan hulluna, mitään miettimättä ja hintaa katsomatta. Muutamia vuosia sitten shoppailuun tuli paussi, kun kadotin tyylini totaalisesti. Taisin olla muutenkin vähän hukassa, enkä välittänyt, että ihmiset tuijottaa minua kopisevissa korkokengissäni ja hulmuavissa helmoissani. Samaan aikaan aloin ahdistumaan vaatteiden surullisen huonosta laadusta ja mietin, etten itse voi tuottaa tähän maailmaan enää yhtään lisää materiaalia. Lisäksi minulla oli (ja on edelleen) hullu kaappien tyhjennysprojekti menossa ja annoin suurimman osan vaatteistani pois ja melkein jopa "kielsin" vaatteiden oston itseltäni kokonaan. Olen siis laahustanut eteenpäin farkuissa ja tennareissa, joka ei nyt kuitenkaan ole sitä ominta tyyliä. Uusien vaatteiden ostoon sorruin lähinnä hetkellisissä mielenhäiriöissä. Kirpparille raahautuminen ja siellä penkominen on ollut mielestäni aina just vähän liian haastavaa, jotta sen tekisin.
Mutta mulle riitti tää meininki nyt!
Kaipaan jälleen korkojen kopinaa ja helmojen heiluntaa ja olen totaalisen kyllästynyt siihen, että en löydä vaatekaapistani yhtään mitään - tyylillisesti yhteensopivaa ainakaan. Kellohame ja löllöpaita ei ehkä ole se yhteensopivin juttu. Varsinkin, kun ne paidat on ihan nukkasia! Sehän mua tässä eniten nyt risookin! Ärsyttää se, kuinka uudet vaatteet muuttuvat käyttökelvottomiksi alle vuoden käytössä! On se kiva ostaa mekko, joka on seuraavan pesun jälkeen tunika (tai vaihtoehtoisesti levahtaa pesussa koosta S kokoon XL), vaikka pesuohjelma olis oikea tai farkut, joiden lahkeiden saumat kiertää ja vetää, puhumattakaan niistä nukkaantuvista paidoista, saumojen rei'istä tai samantien hajoavista kengistä, jotka eivät todellakaan vastaa hintaansa.
Rahaakaan ei tietenkään enää ole niin paljoa, että minulla olisi varaa ostaa sitä kuuluisaa laatua. Ja takaako se kallis hintakaan laatua? Harvemmin.
Viimeinen pisara vaateturhautumiseen ja oikeastaan eräs syy tämän bloginkin perustamiseen tapahtui viime kesänä. Ostin nimittäin kesän viimeisistä alennysmyynneistä Lindexistä kaksi t-paitaa kympillä. (Olisi varmaan pitänyt jo tajuta jättää ne ostamatta. Mutta kun kaappini tuntuu olevan täynnä vain epäsiistejä ja nukkaantuneita t-paitoja, niin joskushan on pakko hankkia uusia. Mutta en tiedä miksi sorruin juuri kyseiseen tarjoukseen, koska Lindex on juuri se, josta olen huonoimmat ostokseni tehnyt.) Aleostokseni sai minut raivon partaalle.
Jo ennen ensimmäistäkään pesua paidat olivat ihan nukassa kainaloista ja kyljistä.
Ja jälleen kaapissani on kaksi perjaatteessa käyttökelvotonta paitaa lisää. Tai ainakin sellaisia paitoja, joiden tiedän päätyvän jätteeksi parin kuukauden sisällä.
Ahdistukseni on kasvanut expotentiaalisesti. Minulla ei ainakaan ole varaa maksaa tuotteista, joita käytän vain kerran. Meillä kenelläkään ei pitäisi olla varaa vaatteisiin, joiden käyttöikä on alle vuoden/jotka pahimmassa tapauksessa eivät kestä ensimmäistäkään pesua! Miten voimme tuottaa ja ostaa tuotteita, joiden tiedämme päätyvän kaatopaikalle alle vuoden käytön jälkeen, kun tuotteet eivät yksinkertaisesti kestä käyttöä?! Sitäkö me muka haluamme, vaikka maailma meinaa jo valmiiksi hukkua turhaan materiaan?
Kuten sanoin, ekologisuus ja eettisyys ei aina paljoa vaakakupissa paina valintoja tehdessäni, mutta onhan se pakko myöntää, että pikkuhiljaa alkaa tulemaan sellainen olo, että meininki ei voi jatkua ihan näin. Jossain on pakko tulla raja vastaan ja mun raja tuli vastaan nyt.
Mitä siis tehdä, kun sisällä asuu parantumaton esteetikko, joka tahtoo tyylinsä takaisin, mutta alkaa voimaan pahoin ajatellessaan muodin nopeaa sykliä ja tutkiessaan vaatteiden ompelujälkeä ja valmistusmateriaaleja ja -maita?
Ei kai tässä yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa ostaa vain käytettyä, jotta tietää saavansa kestävää laatua. En ole niitä tyttöjä, jotka olisivat kirppareilla kuin kotonaan, ja jotka osaavat kaivaa ne helmet miljoonien rupuisten ja likaisten viime sesongin gina tricot-riepujen alta.
Mutta hei, mä yritän ja opettelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti