Elämä käsissä

Ihan vain rikkoakseni kahden viikon blogihiljaisuuden, voisin kertoa, että tänään on hyvä päivä. Vihdoin ja viimein, stn :D Johan tässä on sellaisen melankolian vallassa vaellettu tuo helmikuu, että jo oli aikakin!

Kello on puoli yksi ja meitsi on tähän mennessä jo pessyt pyykkiä, tehnyt ihanan aamulenkin ja juonut hyvät kahvit. Keittiön verhot avatessani huomasin, että jää on lähtenyt mereltä sulamaan. Ei enää valkoista silmänkantamattomiin vaan sininen merihän se siellä horisontissa siintää! Tähän väliin voisin mainita, että olen melkoinen onnenpekka, kun saan asua asunnossa, jossa on melkein merinäköala.

 Siellä se on, kun tarpeeksi kauas zoomailee! :) Uskon, että ei mene aikaakaan, kun puissakin on kohta jo lehdet.

 

Se on tämä neitsykäinen minussa, joka jaksaa loputtomiin pähkäillä, hioa yksityiskohtia ja tavoitella täydellisyyttä saamatta mitään aikaan. Kunnes sitten eräänä päivänä tulee sellainen olo, että nyt laitetaan tuulemaan. Ja se hetki on nyt! (No okei, viimeistään sitten, kun tentit ovat ohi.. joskus kannattaa ehkä hoitaa vanhat asiat pois alta, jotta voi sitten keskittyä täysillä yhteen asiaan kerrallaan. Miljoona projektia itselleen haaliessaan, ei tee kuin hallaa.) Ei tähän tarvittu kuin muutama nuuhkaisu raikasta mereltä puhaltavaa kevättuulta eräällä iltalenkillä ja pari ihanaa tyyppiä, jotka ymmärtää mun läpät. Se on kuulkaas kevät ihan just kohta nyt ja elämä käsissä. Olo on euforinen.

Viime yönä vietin unettoman yön miettiessäni uutta sisustusta. Päätin, että jospa sitä ihan oikeasti vihdoin tekisi johonkin kotinsa. Ei enää väliaikaisratkaisuja, vaan toteasi, että täällä on hyvä olla, just nyt tässä ja tänne mä jään. Viime vuodet - ja varsinkin keväät - ovat olleet ihan hullua elämän pähkäilyä ja muutosten miettimistä. Pari viime vuotta on mennyt lähinnä aina jotain odottaessa ja jatkuvasti jotain tavoitellessa. Keväisin iskee ehkä sellainen yleinen tyytymättömyys elämään, kun helmikuun aikana vihdoin huomaa, että ei se vuodenvaihteessa luvattu uljas uusi elämä koittanutkaan. Keväisin teen yleensä hulluja ja repäiseviä ratkaisuja. Kaksi vuotta sitten lopetin erään koulun kesken ja jäin vellomaan työttömänä Lahteen. Vuoden 2011 vaihteessa irtisanouduin työpaikasta, jonka olin vihdoin ja viimein saanut ja helmikuussa muutin yhteen pojan kanssa, jonka olin tuntenut 7kk. Viime kevät menikin sitten töissä ja nenä tiiviisti kiinni päässykoekirjoissa n. 10 000 asukkaan pienessä merenrantakaupungissa. Tulevaisuus vaikutti yhdeltä suurelta kysymysmerkiltä, eikä auttanut kuin vain luottaa.

On aika vaikea yrittää sanoin kuvailla sitä, mitä tänä keväänä oivalsin. Enää ei tarvitse miettiä elämän suuntaa ja suurin muutos, jonka tänä keväänä aion tehdä, on ehkä uuden sohvan ja senkin/laatikoston ostaminen. Tai ehkä pelkkä huonekalujen uudelleenjärjestäminen, uudet verhot ja parin taulun ripustaminen tuo jo halutun muutoksen. Joku uusi viherkasvikin tekisi jo ihmeitä! Siinä vaiheessa, kun ainut asia, jota tänä keväänä huomaan kriiseileväni, on sisustus, oloa voisi kuvata sanoilla huojentuneen pölmistynyt. Voisin mennä tonne parvekkeelle huutamaan, että hei elämä, tässä sitä ollaan. Eiköhän tässä oo nyt ihmetelty jo tarpeeksi. Mä oon sun ja sä oot mun! Se on nyt kevättä rinnassa ja mie oon ihan siun vietävissä! Multa ei puutu enää mitään, mutta jos tahdon, mahdollisuudet ovat rajattomat ja mikä tahansa ratkaisu voi olla vain ja ainoastaan oikea. Enää ei tarvitse pähkäillä mitään (paitsi ehkä sitä sisustusta, koska ainahan sitä on hyvä olla joku projekti :D) Odottamiset on nyt odotettu!

Jos on viime kuukaudet vaellettu harmaudessa, eikä opiskelu tai sosiaalinen elämä ole ollut ihan sitä mitä olen halunnut, niin se on kyllä ihan mun oma syy. Olen valinnut vääriä kursseja, hengannut väärien ihmisten kanssa ja antanut liikaa painoa arvoa muiden tyhmille kommenteille. Ensi vuodelle valitsen vain sellaisia kursseja, joiden luentojen missaaminen ei käy edes mielessäni. Raivaan tieni luentosaliin vaikka läpi tuulien ja tuiskujen, loskan ja jättimäisten kuralammikoiden! Tahdon ympärilleni inspiroituneita ja innostavia ihmisiä, enkä aio antaa itselleni yhtäkään syytä vaipua synkkyyteen. Teen vain sitä, mitä rakastan. Siispä, nyt (jo toisen pyykkikoneellisen pyöriessä) uppoudun pohtimaan, että mitäs sitä tänään söis :).

Laitetaan loppuun vielä biisi, jonka tiimoilta olisin halunnut blogata jo viikko sitten, eli Talking heads - This must be the place. Suosittelen muuten ehdottomasti katsomaan samannimisen elokuvan! On meinaan  h y v ä. Se on melankolinen ja synkkä ja ajoittain ehkä tekotaiteellisuteen taipuvainen (jos siis odotat alleviivatun selkeää juonta ja hullua actionia), mutta muistuttaa hyvin, mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeintä. Ihan simppeleistä asioistahan se onni loppujen lopuksi koostuu, eikä melankolisuuskaan ole vain ja ainoastaan paha tunne. Kauneutta on kaikkialla, kun osaa vain katsoa.

Laitetaas tähän nyt sitten samantien myös elokuvan traileri, jos joku kiinnostui :) Sean Penn on elämäänsä tylsistyneen ex-rokkarin roolissa ihan huikea.

Mun koti on nyt täällä. Luottavaisin mielin jalat maassa ja pään pilvissä aion tänä keväänä eteenpäin astella.
Että ei kai täs nyt sit muuta kuin, että kauneinta kevättä ihan kaikille! :)