Wo, man!

En ole järjetön teemabileiden ystävä, mutta uuden vuoden bileiden golden fifties teema sai minut innostumaan..

Ehkä vähän liikaakin :D Meitsi meinaan meni aika deepeille leveleille miettiessään naisen asemaa 50-luvulla ja tuijottaessaan hiustutorialeja youtubesta, jonka jälkeen laitoin hiuksiani kädet maitohapoilla, sulloin itseni vyötärökorsettiin ja epämukaviin korkokenkiin. Tämä kaikki kyllä ihan oudosta vapaasta tahdosta. En ole mikään meikkaaja tai hiustenlaittaja, mutta nyt tahdoin kerrankin vähän panostaa. Ja täytyy kyllä sanoa, että olo oli aika fabulooouus! Erityisen ylpeä olen siitä, että yleensä tällaisissa tilanteissa turvaudun siskooni, joka on kampaaja ja meikkaaja, mutta nyt laitoin kaiken ihan itse. Mekkoni oli enemmän 40-lukua, joten kampauksellani tavoittelin enemmän 50-luvun fiilistä. Hiukset eivät nyt tietenkään olleet ihan just sitä, mitä halusin, mutta aika pirun hyvin ensikertalaiselta (mitään harjotusversiota en edes tehnyt, vaikka olisi varmaan kannattanut.. siinä vaiheessa olisin kyllä todennut, että ihan järkyttävä duuni ja en tee! :D). Tästä kaikesta meikki-, hius- ja vaateleikistä tuli aika teinifiilis - hyvällä tavalla. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että ei kannata kangistua kaavoihinsa vaan kokeilla ennakkoluulottomasti uusia juttuja.

Täytyy tunnustaa, että 50-luku ei sitten kyllä millään kuulu lempparivuosikymmeniini! (Rakastan sen sijaan 30- ja 40-lukua ja viime aikoina olen fiilistellyt aika voimakkaasti myös 70- ja 90-lukua.) Itse en voi ymmärtää, mitä ihailtavaa on muodissa, johon vaikutti mitä enimmissä määrin Diorin vuonna 1947 luoma New Look, jonka vyötäröä ylettömästi korostavan siluetin Dior loi kuulemma alunperin mallinuken vyötäröä vasaroimalla. (Tai näin ainakin minulle on opetettu, lähdettä tähän en netistä löytänyt. Tosin taiteellinen mies tuskin osaa edes ajatella naistenvaatteiden käyttömukavuutta vaan todennäköisemmin keskittyy luomaan vaatteistaan vain itseilmaisunsa välineitä ja niitä käyttävistä naisista epätodellisia mielikuvitushahmoja. Diorin suhde äitiinsä oli myös hyvin monimutkainen, joten mallinuken vasaroiminen kuulostaa mielestäni hyvinkin uskottavalta.) Myös 50-luvun hiusmuoti on mielestäni lähinnä naurettavan nukkemaista ja koko mielikuvani 50-luvusta voisi tiivistää sanaan "muovinen". Viisikymmentäluvulla naiset olivat naisia, jotka olivat olemassa miehiä varten. Itseäni ei paljoa sellainen nainen huvita olla. Käytän toki mielläni korkokenkiä, hameita ym. naiselliseksi miellettäviä vaatteita ja asusteita, mutta joka päivä en itseäni korsettiin sulloisi, laittaisi hiuksiani tuntikausia ja lisäksi vastaisi yksinään kodin siivouksesta, ruoanlaitosta tai pyykkien pesemistä. Hyi hitto.

Komenttiboksiin saa toki jättää viestiä ja korjata mielikuvani vääriksi! :) Kuulisin ihan mielelläni, mikä siinä 50-luvussa kiehtoo, kun itse en vaan voi ymmärtää.

Onneksi elän 2000-luvulla minulla on vara valita.

Uuden vuoden bileissä päälläni oli mekko, jossa lukee made in west-germany. Aika cool. Löysin sen piipahtaessani viime elokuussa Iso-Robertinkadun UFF:ssa ja lunastin sen itselleni 22 eurolla. Rakastan sitä ihan hulluna ja siitä on jo tullut eteisen sisustuselementtikin. Mekko päällä tunnen itseni samantien naiseksi. Siis sellaiseksi upeeksi, joka voi tehdä just mitä huvittaa. Ei sellaiseksi, joka hinkkaa lattioita luutulla ja odottaa miestään kotiin. Jo ihan ilman mitään korkokenkiä ja vyötärökorsettejakin mekko suoristaa ryhtini ja kohottaa itsetuntoani vähintään kymmenellä sentillä. Parhaimmillaan mekko oikeastaan onkin matalien peep toe ballerinojen ja farkkuliivin kanssa, kädessä huurteinen ja niskassa syksyä enteilevä loppukesän tuuli. Sellainen, joka kertoo, että kaikki on mahdollista.

Loppuun vielä vähän upeaa naisääntä (ja on koko nainenkin aika upea). Oijoi. Nupit kaakkoon!
Rakastanrakastanrakastan tätä biisiä!