Ei sillä, että kukaan tätä blogia (vielä ;)) lukisi ja olisi huolestunut, mihin olen oikein kadonnut, mutta välillä se on hyvä muistuttaa ihan itse itseään asiasta! I'm alive and breathing! Sillon kaiken pitäisi olla siis suunnilleen hyvin.
Hetkeksi jo hautauduin jonnekin tenttikirjojen ja tietokoneen väliin ja muutuin inhottavaksi ja äyskiväksi stressierkiksi, joka taisi jopa tuntea helpotusta, kun ei tarvinnutkaan lähteä siskon synttäreitä juhlistamaan (olen ihan hirveä! I will make it up to you, sis!). Sellainen en tahdo olla ja kaikki ne hetket, jolloin joudun sanomaan, että "en mä voi nyt, kun pitää tehdä sitätätäjatuota", tuijotan silmät ristissä tekstiä, josta en ymmärrä hölkäsen pöläystä tai ajan hulluna raivopäänä myöhässä yliopistolle, mietin, että tässä touhussa ei ole mitään järkeä! Ja täytyy kyllä sanoa, että näissä viimeisen illan lukemisissa tai kaikkien tehtävien kasaamisesta samalle päivälle (joka on tietenkin se viimeinen mahdollinen tehtävienpalautuspäivä) ei todella olekaan mitään järkeä. Vihaan jokaista hetkeä, jolloin pitää sanoa mulla on kiire. YÖÄK! Jos en olisi varma siitä, että pääsen opiskelemaan asioita, joista tulen olemaan vielä ihan liekeissä ja keksin sen myötä jonkun kivan duuninkin, en opiskelis varmaan päivääkään. (Toki voi pysähtyä miettimään, että mikä kiire ja miksi, mutta tenttiviikko nyt on aina tenttiviikko) Ei se onneksi aina tällaista ole. Pääpiirteissään olen liekeissä opiskelusta jo nyt. Kun osais vaan motivoida itseään tekemään jotain ennen tenttiviikkoakin.. :D Onhan opiskelussa etunsa noin muutenkin... niinkuin nyt vaikka vajaa neljän viikon joululoma!
En kutsuisi itseäni millään tavalla jouluihmiseksi, mutta tänä vuonna tuli jotenkin sellainen fiilis, että kotiin voisi laittaa vähän joulua.. Lopulta se jäi pariin kynttilään, punaisiin servetteihin, glögiin, pipareihin ja punaisiin tulppaaneihin (hyasintti olis ollu jo way too much mun makuun). Oikeasti olisin halunnut tummanpunaisia neilikoita tai ison nipun harsokukkaa.. tai valkoisia neilikoita.. tai valkoisia tulppaaneita.. tai vaikka... Jep. Sepä se. Kun ei vaan osaa päättää!
Joskus sitä taas kuvittelee tehneenä hyvinkin jämptisti elämänsä parhaan päätöksen, kunnes sitä seuraavassa hetkessä huomaakin jo horjuvansa. Mutta hei! Vaikka päätöksissäni olen horjunut, ei kuolo korjannut, eikä mitään pahaa tapahtunut. Suurin muutos ihmisessä tapahtuu ajatuksen tasolla, sanoi eräs ihana. Muutos ajatuksen tasollakin on jo suuri askel kohti parempaa, vaikkei ihan käytännöntasolle vielä pääsisikään. Kyllä se sieltä sitten lopulta. Tarpeeksi monen epäonnistumisen jälkeen on pakko seurata onnistuminen. Vähän jotain on enemmän, kuin ei mitään ja onhan se nyt edes parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Sen sijaan, että alkaisin nyt ruoskimaan itseäni ja ajattelisin, että peli on jo pelattu, vedän mielummin syvään henkeä.
Ja kas! Siellä se henki pihisee ja sydän rinnassa pamppailee.
Tarjoan itselleni kepin sijasta porkkanaa ja taidan poiketa kukkakaupassa useamminkin. Siskolle ainakin ostan jonkun erityisen ihanan kimpun <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti