Vaikka juuri kirjoitin pitkän saarnan siitä, kuinka luomme bloggailemalla toisillemme tyhmiä ihanteita ja turhia paineita, niin onhan se nyt kuitenkin totuus, että hyvästä ruoasta tulee hyvä mieli. Jos rakastaa kokkaamista (tai mitä vaan), on vähän hölmöä, että juuri siitä sitten kiireen keskellä päästää heti ensimmäiseksi irti, vaikka sitä voisi käyttää nimenomaan energiaa tuovana voimavarana. Mutta hei, aina ei jaksa kaikkea. Minä priorisoin tällä kertaa lenkit raikkaassa syysilmassa tärkeämmäksi, kuin kokkailut. Kaikkeen ei voi ihminen venyä.
Mutta nyt ollaan back on track! Tahdon pitää itsestäni huolta.
Tänään tahdoin helliä itseäni jollain hyvällä ja tuoreella, joten tein taas punakaalisalaattia. Kerroinkin jo aikaisemmin, kuinka punakaali saa kauneudessaan minut huokailemaan hölmönä. Tässä resepti salaattiin, joka on sekä kaunista, että hyvää. Soveltamismahdollisuudet ovat rajattomat ja itse heittelinkin sekaan ties mitä. Salaatin pohja on kuitenkin kaikenkaikkiaan hyvin simppeli ja silläkin pääsee jo mainioon lopputulokseen. Ohje on alunperin Art of Raw Food-keittokirjasta.
Punakaalisalaatti sitrushedelmillä
½ pieni punakaali
1 iso appelsiini
hasselpähkinöitä (mulla cashew)
kastike
½ dl seesamsiemenöljyä
½ tl dijon-sinappia
1 rkl hunajaa
2 rkl omenaviinietikkaa
Lisäksi heitin itse sekaan
1 verigreippin paloiteltuna
pari kuivattua taatelia ja
kevätsipulin varren hienoksi pilkottuna
auringonkukansiemeniä
hampunsiemeniä
Kastikkeen ainekset yhdessä sekaisin ja sitten kaikki kulhoon, sekoitus ja voilá!
Vinkkivinkkinen! Salaatti on hyvää vielä seuraavana päivänäkin, mutta jos tarjoat sitä arvovaltaisille vieraille, punakaalin värjäämät appelsiinipalat eivät ehkä ole järin houkuttelevan näköisiä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti